sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Lukkoratkaisuja

Tänään kuvia (minulle) uusista lukkoratkaisuista.

Yksi rannekoru palautui korjattavaksi, koska lukkona toiminut helmi hajosi ensimmäisellä käyttökerralla :-/ Onneksi asiakas älysi tuoda sen minulle takaisin. Koko rannekoru oli tehtävä uudestaan, koska siinä olevat siemenhelmet ovat niin pieniä, ettei niihin voinut enempää lankaa pujotella. Tein sitten saman tien toisenlaisen lukon.


Samaa mallia käytin myös tähän uuteen koruun, sopi hyvin kruunaamaan höttöisen söpöyspommin :D Käytin Vyolinan Lelya-mallia korun pohjana.

Hattara


Ihan oma malli syntyi jo jonkun aikaa sitten puolivahingossa, en vain millään keksinyt, miten kiinnittää siihen lukko. Edellisistä onnistumisista innostuneena päädyin seuraavanlaiseen ratkaisuun:


Pienellä asettelulla lukko asettuu melkein tasaiseksi korun jatkoksi.

Todella kekseliäs nimi mallille on Buttons... Tein myös riipuksen, kakkoskuvassa näkyy, miten liitin napit yhteen ja riipuksen ripustuslenkki.



Kaveri tiedusteli parempaa vaihtoehtoa/pidempää narua koruun, jossa oli liukulukkosysteemi - jokakertainen pituuden säätäminen tuntui rasittavalta. Säilytin liukulukon, jotta säätämismahdollisuus säilyisi, mutta lisäsin tavallisen lukon ja vastakappaleen:


Tulipas tylsä postaus, ei kai pitäisi kirjoittaa normaalin nukkumaanmenoajan jälkeen. Onnistuin venäyttämään selkälihaksen, enkä mene huomenna töihin, ja kaikki valvomismahdollisuudethan kuuluu käyttää...
-----------------------------------
A very dry post showing some of the clasps I've come up with lately (and are new to me). The white set introduces my new pattern, Buttons. An unimaginative name for a not quite earth shaking invention :D

4 kommenttia:

  1. Eikäs ollut tylsä postaus, ei lainkaan ;-D
    Teen parhaillaan tuollaista vaaleaa korua pikkuhelmistä, joten värimaailmasikin viehättää suuresti!

    VastaaPoista
  2. Tuo vaalea Buttons... Aivan ylityylikäs. :D

    VastaaPoista
  3. Mä olen ihan onneton näissä töissä, joissa mun kuuluisa pitkä viilikupin kaltainen vieterini posahtaa alta aika yksikön. Kaunista katseltavaa jälleen kerran :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua suuresti - kiitos!

Every comment makes me happy - thank you!