sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Muinaista ja modernimpaa

Sekalaista seurakuntaa tarjolla tänään. Joku on jo saattanut huomatakin, että kupari kuuluu tämän hetken suosikkeihini...

Kevyt prinsessakoru 4 mm:n lasihelmistä, kuparilangasta ja kuparisesta tai kuparilla päällystetystä sydämestä. Korun tie oli aika mutkainen ajatusten tasolla, mutta tulos mielestäni aika suoraviivainen. Kaulakuvaa ei ole, mutta älysin sentään tehdessä testailla niin että istuu nätisti myös päällä.

Modest


Putosin rypäsansaan :o Tein ensin yksinkertaisen rannekorun kierteisin lenkein, mutta mielestäni koru kaipasi lisää noiden täyteläisten mv-helmien väriä, ja siitä se sitten vähitellen karkas käsistä... Aika monta tuokiota tämän kanssa ehdin viettää, senverran yksitoikkoista puuhaa oli. Tulos on mielestäni ihan hyvä, ja tämä on ylellisen painava. Makeanvedenhelmiä ja kuparia.

Muinaisrypäs

Vanha tuttu uusissa väreissä (tai uudella pohjavärillä). Kera kissankarvan...

Päätin kokeilla kännykkäkorujen tekoa, aiemmin olen tehnyt vain yhden tilauksesta. Oli lauantaina taas mahdollisuus tyrkyttää koruja uusille omistajille, ja koska tällä viikolla tein täyden työviikon, nämä olivat suht kätevä lisä valikoimaan (ison helmihelmen olin tehnyt jo aiemmin,se on itse tehdessä sävelletty). Siemenhelmikuutioita oli hauska tehdä. Kaksi koruista pääsi jo puhelimeen roikkumaan, pettymykseksemme huomasimme, että kaikkiin uusiin puhelimiin ei korua saakaan kiinni...


In case you haven't noticed yet, I like copper... The first necklace is quite simple, but I'm pleased with the result. I even remembered to try the fit before introducing it to the public :D The cluster bracelet is the first one made by me, it didn't start as one... It's quite heavy which I think gives it a slightly luxuryous feel. I finally finished my plaid-pattern bracelet in a new color, and finally I tried making a few cell-phone adornments as a quick fix for the sales opportunity I had yesterday. I think I'll have to try making some earrings soon...

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Bollywood, vol.2

Olin sen verran tyytyväinen Bollywood-malliini, että oli pakko tehdä lisää eri väreissä. Tähän mennessä olen myös tehnyt kahdet korvikset pienemmillä helmillä ja kehittänyt myös toisenlaisen korvismallin (Bollywood lite), jonka voi tehdä samankokoisilla helmillä kuin riipuksetkin.

Riipus - hopeoituja 11/0 Delicoja ja 3 mm:n särmikkäitä lasihelmiä

Riipus ja Bollyood lite -korvakorut - 11/0 Delicoja ja 3 mm:n särmikkäitä lasihelmiä, koukut Sterling-hopeaa

Korvakorut - 15/0 japanilaisia siemenhelmiä ja 2 mm:n särmikkäitä lasihelmiä, koukut Sterling-hopeaa

Korvakorut - 15/0 japanilaisia siemenhelmiä, 2 mm:n granaattihelmet, koukut Sterling-hopeaa

I was so happy about my Bollywood-pattern that I had to make some more in different colors. I also made some earrings with smaller beads (15/0 Japanese seed beads and 2 mm firepolished glass and round garnets), and developed another version for earrings ('Bollywood lite'), which I made with the same size beads as the matching pendant.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Mummotyyliä

Vähän vanhahtavaa on syntynyt kuluneella viikolla.

8 mm:n helmiäislasihelmiä ja kuparia, tätä kaulakorua voi pitää kahdella tapaa (joita kuvat yrittävät selventää).



Extreme-helmeilyä 15/0 japanilaisilla, rannekoru kalanruotopistolla ja peyotelehdillä (Russian leaves).


Tämän ihanan helmimallin on ohjeineen Histoire de Perlesiin postannut Lolo60. Alkuperäisessä suurimmat helmet olivat 12-millisiä, suurimmat minulta löytyneet helmet noita 8-millisiä helmiäsilasihelmiä. Vähän piti siis säätää, onneksi minulta löytyy nykyään aika montaa kokoa siemenhelmiä ;-D Ripustamisessa riittää vielä pohdittavaa - olisko antiikkimessinki ihan outo valinta ketjuksi?

'Isabolitas a Petales'