perjantai 22. elokuuta 2008

Vaikeita...

Nää oli kaikki vaikeita kuvata... Ekassa piti saada pullea riipusosa asettumaan nätisti, toinen ei vaan asettunu millään ja matskutkin vähän hankalat, kolmas olisi tarvinnut kuitenkin sitä suoraa auringonvaloa (jota yritin välttää,mutta olisi varmaan sopinut noihin kimalteleviinkin) - neljäs ei oikeastaan ollutkaan niin vaikea kuin olin odottanut, kamera söi vähän silmien havaitsemaa heijastusta.

Kiitos kommenteista, tytöt :-) Niinkuin Rauni mainitsi yhdessä kommentissaan, usein kun keksii jotain, sen ehtii näkemään jossain lehdessä tai galleriassa, ennenkuin on saanut ideansa toteutettua ja kuvattua. Siksipä (taas) esittelen yhden mallin vielä keskeneräisinä töinä. Edellisen postauksen sydämen ohje löytyy Ulkomaan herkuista, MarieCyberin blogista (kotisivuillani enemmän linkkejä ohjeisiin).

Ensimmäinen vaikea on tehty 6 mm:n särölasihelmistä ja 0,6 mm:n hopeoidusta kuparilangasta. Ensin tein siitä tooooosi pitkän, tarkoitus oli, että voisi roikuttaa napaan asti tai laittaa kahteen kertaan kaulan ympäri. Ei ainakaan mun kropalle aseteltuna näyttänyt niin pitkänä hyvältä, "ketjuosa" oli suhteettoman paksu. Siispä lyhensin jonkin verran, vielä on hieman säätövaraa roikotuskorkeudessa, koska lukon saa hyvin kiinni linkkien silmiin (tästä unohdin tietysti ottaa kuvan). Ekasta versiosta jäi tuo salpalukon lenkki riipuksen osaksi. Pallero on oikeastaan kuutio, jonka sisään laitoin vielä yhden helmen. Nimeä en keksinyt, tämä on vaan tämmönen muotijuttu (tai antimuoti,en ole niin tarkkaan perillä näistä). Tyytyväinen olen kyllä :-)



Taas uusi versio GothFairystä, kuparisisuksisia kirkkaita siemenhelmiä ja 4 mm:n kirkkaita Swarovskin biconeja. Muoks: Tämä on kaulaan :-)


Sitten melkeinoma keksintö. Yksi päivä ajattelin, että täytyy sitä löytyä joku suomalainenkin tekstiilikuvio, jonka muuttaa helmityöksi (vrt. suosittuun Burberry-kuvioon). Äkkiähän sen sitten löysin, jopa lähes muodikkaan sellaisen: Jussi-paidan. Punamustasta Päällikköversiosta tulee vähän mieleen salmiakki, varsinkin jos menee liian pieneksi, joten pitäydyin vähän jussimaisemmassa. Sinikuvioista versiota kutsutaan Antiksi, tämä ruskearuutuinen voi olla sitten vaikka Lauri :D Kuvat salamalla ja ilman, mun silmien erottamat värit on jotain noiden väliltä. Tarkoitus olisi miehen ranteeseen mahtuva saada päkerrettyä. Japanilaisia 11/0 mattaharmaita ja -ruskeita. Kukahan tekee ekaksi Unikon..?

Lauri


No, kun tämän idean sain, ei ollut sellaisia helmiä varastossa, joista olisin miehekkään yhdistelmän saanut aikaan, mutta hommiin piti heti päästä (ei sillä että tämäkään olisi vieläkään valmis) - Sussi, japanilaisia 11/0 helmiäissiemenhelmiä.

Sussi

6 kommenttia:

  1. Wow, kuparinen goottiranneke oli todella upea, jumalainen. Sopis varmasti vaalealle iholle ja punaisiin hiuksiin...
    Ja jussikuvio on mainio :D ja naisellinen versio on mahtava! vähän tyttömäistä meininkiäkin =)

    VastaaPoista
  2. Ihan mieletön tuo jussikuvio! Itse olen tehnyt rannekkeen Burberrylla...Nyt alkoi mielikuvitus laukkaamaan.

    VastaaPoista
  3. Jussikuvio on kyllä magee ;) ja voi pyhät pyssyt tuota goottiranneketta.. mulla ois samoja siemareita hmmm...

    VastaaPoista
  4. Ihania siemenhelmitöitä sulla, ehkä mäkin jossain vaiheessa laajennan seikkailuani helmimaailmassa näihin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana ryöppy! Mutta tuo Lauri vasta onkin hieno! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua suuresti - kiitos!

Every comment makes me happy - thank you!